15.1.1963

Koko päivä oli kiireinen, olihan lähtö illalla käsissä. Aamuherätyksen toimitti Maalatorin [?] kirjapaino kysymällä hammastyön korrehtuureista. – 1/2 9 tuli rva Jukola siivoamaan viimeiset roskamme pois. – Vielä oli jotakin vintille ja kellariin viemistä. Kapsekit ja muut ostoslaukut, joita matkaa varten kertyi 10 vietiin mummon luo odottamaan. Mummo huokaili mihin hän joutuu kaikkien tavaroiden kanssa. Ruokatavaraakin oli tietysti vielä kaapeissa, leipää ja voita ja joitakin säilykepurkkeja. – Kävin kiireessä vielä kampaajalla pesettämässä tukkani ja oikeastaan lepäämässä. Lähetin Helenan myös tukan leikkuuseen, että olisi välillä pois jaloista.

1/2 3 tuli Sven Ekebom hakemaan autoa säilöön ja lupasi siitä pitää hyvää huolta. Uskon, että hän tekee parhaansa, oli outoa nähdä auton pyörivän pois. – Huoneisto alkoi kaikua tyhjyyttään. Asutun leima kaikkosi pöytäliinojen ja pikkuesineiden kera. – Päivällisen söimme mummon luona ja sitten kirjoitin vielä koneella kalustoluetteloa ja valtakirjaa Katille. – Soitin Anterolle ja ilmoitin missä sulkupönttö [?] sijaitsee ja sanoin hyvästit. Soitin myös Vammalaan, josta äiti toivotti siunausta matkalle ja oleskelulle Amerikassa. Edellisenä iltana kävimme jo hyvästelemässä Kaukovaarat ja Haltiat.

Päiviö tuli kuljettamaan tavaroitamme asemalle ja menimme kahdella taksilla. Oli 15 [astetta] pakkasta ja kylmä viima. Päiviö "ruuvasi" niinkuin hän sanoi, lakkinsa silmiä myöten päähän. Veimme tavarat makuuvaunuun. Sinne olikin matkaa, vaunu oli ensimmäinen veturin jälkeen. Käsiä ja olkapäitä särki.

Meillä oli hyvää aikaa ja menimme asemalaiturille, minne piti tulla jonkin verran saattojoukkoa. Siellä tulivatkin Leena-Maija, Kati ja Kristina sekä Tapani. Kävelimme hitaasti asemaa kohti, sillä Emmi-tätikin oli luvannut tulla. Otto-setä tulikin vastaan ja sanoi, ettei Emmi-täti millään tahdo jaksaa kävellä perässä. Juoksimme hänen luokseen, häntä hyvästelemään. Hän itki ja nyyhkytti osaksi väsymyksestä ja pakkasen aiheuttamasta hengenahdistuksesta, osaksi tietysti myös liikutuksesta. Emmi-täti parka, hän tuntui surkean väsyneeltä ja mieleeni tuli, mahdanko enää häntä nähdä.

– Sitten meidän oli taas kiireesti Otto-setää hyvästeltyämme juostava takaisin päin, ettemme jäisi junasta. Juna oli toista sataa metriä pitkä. Äiti kulki vierellä hämmästyttävän nopeasti. Tilanne antoi voimia kiirehtiä. Välillä sanoin hyvästit Päiviölle, joka lähti viemään kirjettä postiin, riipustettuaan siihen lisäkaneetin jäätyvällä musteella. Hyvästelimme muut saattajat ja asetuimme vaunuun, oli enää pari minuuttia aikaa. Huiskutimme junan lähtiessä ja äiti käveli huiskuttaen junan vierellä onnettoman näköisenä kunnes hävisimme näkyvistä.

– Menimme heti nukkumaan. Inkeri varasi itselleen yläsängyn, mutta kiivettyään sinne korkeuksiin häntä alkoi hirvittää ja hän tuli alas nukkumaan ja minä kiipesin ylös. Ahdasta oli kun oli niin monta kapsekkia, mutta kyllä me pienet toimeen tulimme. Nukahdimme kukin vähitellen, lopuksi Inkerikin, joka varmaan kuuli junan kolkkeen selvimmin eikä aluksi tahtonut saada unta.

One response

  1. Siivoojan nimi oli Juhola 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: