25.1.63

Aallot olivat yhä korkeat ja keinumista jatkui sekä sivu- että pituussuuntaan. Välillä tuli tasaisempia paikkoja. Tytöt olivat jo kuumeettomia ja ylhäällä. Inkeri oli ihan pirteä ja pomppi taas stuertin seurassa ja keittiössä. Helena oli vielä hyvin väsynyt ja menikin takaisin sänkyyn puolen päivän jälkeen. Lepäsin itsekin hiukan päivällä. Ikävä kyllä sinä aikana oli nähty valasparvi, joka jäi nyt meiltä näkemättä ainakin tältä erää. Toivottavasti tulee muita näkyviin.

Pilvinen päivä muuten, että paitsi pari auringon pilkahdusta. Meri oli tumman värinen. Illalla meni päällystö saunaan. Istuin lukemassa kahvin ääressä. Konepäällikkö tuli kahville, mutta kapteeni meni suoraan levolle. Äkkiä alkoivat valot vilkuttaa ja sitten sammuivat hetkeksi. Äkkiä koneetkin pysähtyivät. Konepäällikölle tuli kiire alakertaan. Noin puolen tunnin kuluttua kaikki kulki taas ja konepäällikkö tuli äkäisen näköisenä takaisin. Yksi generaattori "levisi" niinkuin hän sanoi. Se tarkoitti, että siinä olivat jotkut käämit hajonneet.

– Hän meni puhumaan kapteenin kanssa ja minä lähdin nukkumaan. Katselin, että tytöt olivat tavaroineen kunnossa ja nukuin pian. Laineet tyyntyivät huomattavan äkkiä. Kapteeni sanoikin seuraavana päivänä, että se oli ihan yllättävää, mutta johtui siitä, että olemme kahden matalapaineen välissä. – Illalla poistin metallilastun konepäällikön peukalosta.

4 responses

  1. Mielenkiintoinen blogi!

  2. ”Inkeri oli ihan pirteä ja pomppi taas stuertin seurassa ja keittiössä.”

    Ei tainnut koko ajan saada pomppia, kun jo nostettiin kaapin päälle, että saataisiin lattia siivotuksi 😉 – sieltähän (iso)äiti tytön löysi.

  3. Kuinka kauan ehdit kököttää kaapin päällä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: