29.1.63

Kaunis auringonpaiste tänä aamuna ja 20 F [-astetta]. Se merkitsee noin 10 [astetta] pakkasta. Koko laiva oli kuin sokerikakku, huurretta ja jäätä pari tuumaa ja ylikin kaikkialla. Tuuli ei ollut lakannut toiveista huolimatta vaan puhaltelee navakkana. Pärskeistä näkyy komeita sateenkaaria. Kansilla ovat miehet töissä hakkaamassa jäätä irti ja heittämässä yli laidan. Pärskeet muodostavat sitä lisää. Aurinko tosin irroittaa osan siltä puolelta, mutta toisella puolen sitä on tarpeeksi paksuna partana jälellä.

– Menimme ulos täysissä talvivarusteissa ja saimme harjan millä työnsimme toiselta kannelta pois hyhmää. Ei siellä kylmässä viimassa kovin kauan voinut olla. Varpaita alkoi paleltaa ja viima puri poskia.

– Olen keräillyt tavaroita kokoon pakatakseni ne huomisaamua varten. – Silloin tulemme Amerikan mantereelle. Tuntuu kummalliselta. Ja näin kun matka on jo takanapäin tuntuu aika menneen nopeasti, vaikka jokunen päivä tuntuikin yksitoikkoiselta.

Otimme kuvan jäämuodostumista, mutta liian aikaisin aamulla. Pitkin päivää jäät vain kasvoivat. Kello 1/2 11 oli jo n. 15 sm kerroksiakin, ehkä paksumpia etukannella ja vaijereista riippumasta. – Koko päivän oli kaunista. Illalla oli sauna. Inkerikin oli niin kunnossa, että tuli kanssani. Sauna oli kuuma, 115 [astetta]. Ei Inkeri siellä kauaa viihtynyt. – Suloinen tunne saunan päälle. Tytöt nukahtivat pian. –

Sitten alkoi viimeinen ilta laivalla. Ratian väki loisti poissaolollaan. Ensin oli myös yksi perämiehistä mukana, mutta meni sitten nukkumaan. – Kapteeni, konepäällikkö ja minä istuimme wiskin ääressä ja tanssimusiikkikin soi. Ensin kyllä kesti pitkän tovin ennenkuin kumpikaan "lämpisi" tanssimaan. Aluksi katsottiin koska jäät lähtivät ikkunasta, ne eivät vain ottaneet lähteäkseen, ja lopuksi minä peitin huivilla koko ikkunan joka vei kaikkien huomion.

– Sitten tanssittiinkin. Täytyi kyllä aika lailla yllyttää ennen kuin alettiin, mutta menihän se sitten mukavasti. Ilta vieri vikkelästi ja ihan pian oli kello niin paljon, että katsoin parhaaksi jättää pojat ja lähteä nukkumaan. Viskiäkin oli jo otettu aika lailla. – Inkeri oli herännyt klo 6 ja mennyt seurusteluhuoneeseen. Siellä oli konepäällikkö istunut nukkumassa tuolissaan. – Ei ollut päässyt omaan koppiinsa asti ennenkuin uni tuli. – Mahdoinko kiusata poikia liikaa. Vaan luulen heidän siihen olevan tottuneita. Ainahan viimeinen ilta pyritään ottamaan "kosteasti". Enkä luule olevani pahin "juottaja". Enhän itsekään ollut paljon ottanut. Se on sitten eri juttu mitä jatkavat jälkeenpäin.

5 responses

  1. Tämä on hieno blogi. Uskomattoman mielenkiintoista ajankuvaa, ja lisäksi isoäidin sujuvaa tekstiä on miellyttävä lukea.

  2. Muistot nousevat mieleen…

  3. ”Pikku-Inkerin päiväkirjasta”:
    Rakas päiväkirja, en ole pitkään aikaan muistanut, että sinä olet mukana. No, mutta kuitenkin tänään nousimme aika aikaisin, kello oli puoli seitsemän. Tänään olen lakaissut kävelykannen lumesta ja opetellut ulkoa Yhdysvaltain valtioita. Eilen sain USA Yhdystvaltain valtioita kirjoitetuksi ulkoa 13. Tänään sain kaikki 50. Usein en muista marylandia, mutta nyt muistin.

  4. Isoäidistäsi saa jotenkin modernin ja vapaan naisen vaikutelman. Kuppiakin ottaa konemestarin kaa…;) Mutta kuitenkin paheksui tyttärensä avioliittoa merimiehen kanssa ??

  5. Buji: Päiväkirjaa puhtaaksikirjoittaessani olenkin vähän ällistellyt sitä kupinnostoa. Toisaalta on kiintoisaa, kuinka pedantisti isoäiti on kirjannut ylös kaikki ”oluset ja wiskit”. Sellainen kupinnosto ei ole tainnut olla kovin sopivaa kuitenkaan, kun niitä on pitänyt aina erikseen laittaa muistiin.

    Siitä avioliiton paheksunnasta en oikeasti tiedä mitään. Luultavasti kyse on monitahoisemmasta asiasta. Mutta perhelegendathan ovat parhaimmillaan yksinkertaistettuna. Jaa’a, siitäpä voisi enemmän kertoa tuo Mudzi tuolla…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: