15.2.63

Sakari oli laitoksella kertonut tavaroiden kohtalosta ja John Blass soitti ja tiedusteli olinko minä kirjoittanut lähetyspapereita. Kun sanoin, etten ollut, hän tuumi, että tavarat voivat vielä olla tullissakin. Sitä minäkin välillä arvelin. Saa nähdä, mistä päin alkaa selvitä.

– Tänään on pakkasta ja kova tuuli. Veto ulvoo taas ikkunoissa ja ovissa ja nokea työntyy sisään senkun kerkiää. Yritin pyyhkiä pölyjä, mutta se on aivan toivotonta ja puolen tunnin kuluttua on taas saman näköistä.

On niin kirkasta, että New Jerseyn puolelle näkyy kuinka autot kiipeävät ylös jyrkkää tietä kukkuloille. Talot ovat ylhäällä ja alhaalla on satama joen rannalla. Siinä on hyvin jyrkkä viettävä rinne. Samoin etelään päin näkyy tänään myös hyvin. Kaikki isot pilvenpiirtäjät erottuvat selvästi. Korkeiden talojen katolla on usein pienehkö tornimainen rakennelma tai parikin. Luulen, että ne ovat vesisäiliöitä. Tuskin täällä voi paineella saada vettä näin korkealle vaan, että talo pumppaa veden säiliöön josta se sitten tulee taloon.

– Mitähän dynamiittia täällä mahdetaan käyttää polttoaineena autoissa, kun niiden pakoputket paukkuvat yhtenään. – Muutenkin täällä on melkoinen katumelo ja autot töräyttelevät kyllä mielikseen, sitten vielä kulkevat kaikenlaiset palo- ja muut autot sireeneitä soitellen. Tuntuu kuin aina joku olisi hädässä jossain. Onhan täällä väkeä ja tapahtuu tietysti joka minuutti monin verroin enemmän kuin esim. Helsingissä.

– Helena tuli lounaalle koulusta ja oli kuumeessa (39,5 [astetta]). Panin hänet heti sänkyyn. Hän on hyvin väsynyt ja on moneen otteeseen nukkunut välillä. Kaulan sivulla olevat rauhaset ovat turvonneet aika lailla. – Soitin Sakarille ja kysyin oliko hän saanut selvää tavaroista ja sanoin samalla Helenan sairaudesta. – Sitten soitin Mrs. Mäelle Boise-Griffiniin. Hän ei tiennyt mitään. Soitin n. 1/2 5 Bostoniin, mutta Mr. Costello ei ollut siellä. Pyysin häntä soittamaan huomenaamulla ja antamaan edes jotain tietoja. Pimeältä näyttää vielä tällä hetkellä.

– Ostin ruokia viikonlopuksi ja laitoin sekä makkarakastikkeen ja lihapullia. – Pesin jonkin verran pyykkiä taas, sitä saa tehdä joka päivä. – Sakari tuli taas myöhään kotiin. Illalla ei jaksanut enää tehdä mitään, vaan menimme nukkumaan jo klo 11.

3 responses

  1. Miten kiinnostava blogi! Asun itse USAssa suomalaisen tutkijan puolisona ja on TODELLA kiinnostavaa lukea millaista on ollut muuttaa tänne Suomesta 45 vuotta sitten. Tutkijoilla on ainakin edelleen pitkät työpäivät ja matkatavarat katoilevat nykyisinkin. Autojen pakoputkien paukkumista en ole havainnut 🙂 Tuskin maltan odottaa jatkoa. Kiitos sinulle tämän upean päiväkirjan jakamisesta!

  2. Luin juuri Kummisedän, joten epäilen että matkatavarat ovat jo paremmassa tallessa:) Katoavat kokonaan tai niiden ’löytymisestä’ pyydetään maksua. Ei mulla nyt mitään ennakkoluuloja ole Mr Costelloa kohtaan, mutta tuli van mieleen…

  3. Suvi: Kiitos kiitoksista!

    Buji: Jännitysnäytelmä ”tavaroiden katoaminen” etenee vielä jonkun aikaa ennen kuin saavuttaa päätöksensä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: