18.3.63

Olin sisällä koko päivän. Ei voinut tehdä ostoksiakaan kun rahat on loppu eikä Sakari pääse sängystä ylös. Kurkku on jatkuvasti tulehtunut ja punainen. Soitin Blassille ja kerroin, ettei Sakari tule töihin. Iltapäivällä soitti rva Reder, Waelschin sihteeri ja pyysi kaavaketta, mikä pitäisi täyttää ensi vuoden oleskelua varten. Lupasin viedä sen illalla hänelle, hän asuu näissä samoissa taloissa.

– Sunnuntaiksi ostamani kananrintapalat paistoin maanantaiateriaksi, ja kyllä ne maistuivat. Sakarilla oli vaikeuksia niellä, mutta kun palat pienensi oikein hienoksi, niin meni se alas sentään paljon kastikkeen kera.

– Illalla kudoin pitkästä aikaa Helenan villaröijyä samalla kun seurasin tyttöjen läksyjen lukua. – Rupesi nukuttamaan kovin aikaisin. Taisi johtua siitä, etten edellisenä iltana tahtonut saada unta. Se oli varmaan jälkiseurausta migreenityyppisestä päänsärystä, jonka yhtäkkiä sain Strömbergeillä. Kumma, että kesken kaiken rupesi taas silmissä säteilemään. Onkohan se jossain yhteydessä kuumuuteen, siellä oli kuuma ja edellisellä kerralla kun silmissä säteili, oli samoin kovin kuuma, kun juuri silloin lämmitettiin paljon.

– Sakarin täytyi myös yöllä mennä monta kertaa yskimään limaa, ja minä tietysti heräsin siihen, ja niin tuli yö vähän levottomaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: