Kävin aamulla P.S.125:ssä, mutta lääkäri ei ollutkaan tullut, joten palasin takaisin. Uusi yritys tyttöjen heath [sic] examinationille viikon kuluttua. – Sakari meni työhön ensi kertaa sairastumisen jälkeen. Kaikki olivat kovasti vielä kehoittaneet häntä menemään takaisin kotiin lepäämään.
– Kun olin siellä koulun health officessa, siellä oli kolme tätiä lapsineen samaan aikaan, ilmeisesti menossa hammaslääkärille. Kaikki puhuivat espanjaa ja kädetkin puhuivat mukana.
Pesin tukkani ja odotellessani sen kuivumista kirjoitin pitkän kirjeen äidille. Kun nyt vain postilakko Suomessa pian loppuisi, että hän saisi sen myös.
Tyttöjen tultua koulusta lähdimme käymään Dalton-Schoolissa. Saimme odottaa jonkun aikaa kun rva vice-president (Effords?) näytti koulua joillekin toisille. Kun puhuin hänen kanssaan ja tytöt oli pantu piirtämään siksi aikaa, ei Helena malttanut olla kuuntelematta, ja kun hän kuuli puhuttavan luokasta mitä hän nyt käy ja mille hänet mahdollisesti pannaan hän tuli sisään selittämään, että siellä missä hän nyt käy on liian helppoa. – Se ei oikein tehnyt hyvää vaikutusta, kun hän tuli keskeyttämään meidän puheemme.
– Sitten tulimme takaisin ja tytöt piirsivät loppuun piirroksensa ja antoivat ne nus:lle [?]. Sanoimme näkemiin ja lähdimme. Mahtaako tulla mitään koko kouluun pääsystä kun se olisi vain vuodeksi. Tuntuu kuin ei välitettäisi sellaisista tapauksista, koska he haluavat jonkinlaista jatkuvuutta työhönsä.
– Koulusta menimme Northern Gifts -shopiin ostamaan New Yorkin uutisia ja ostimme Suomen Kuvalehden samantien. Se oli helmikuun 23 p numero. Sitä oli hauska lukea, vaikka jotkut päiväkohtaiset osiot "jyvissä ja akanoissa" olivat sellaisia ettei niistä päässyt jyvälle kun ei ole seurannut tapahtumia Suomessa.
Ilta kului lukutouhuissa. Inkeri teki tehtäviään ja hänen piti kirjoittaa miten hän tuli tänne Amerikkaan. Sakari sanoi, että kirjoita että tulin rahtilaivalla: Its name was Finnpulp. Helena korjasi: Her name… – Minä nauroin ja Sakari irvisti Helenalle. Niinpä niin, pian tässä saa huomata munan kanaa viisaammaksi.
– Tänään on ollut kirkas ja tuulinen päivä. Tuuli oli aika kylmä. Kun joutui odottaamaan bussia, ihan värisytti. Inkeri hyppelikin lämpimikseen kuin pääsiäisjänis.
Luin loppuun kirjan: Sellainen oli Karjala. Helena sai kirjeen Leenalta. Se oli postitettu Pariisista. Kyllä vain Suomestakin saa kirjeen menemään kun on viksu. Se olikin mainio kirje. Leena kirjoittaa oikein hauskasti ja humoristisesti. Sakari oli saanut laitokselle "Tyrvään Sanomia" kolme kappaletta. – New Yorkin uutisissa oli taas muutamia mukavia kohtia. – Sen mukaan lakko yhä jatkuu Suomessa, mutta yleinen virkamieslakko saatiin estetyksi.